lauantai 19. heinäkuuta 2014

Aivan ihana Elvi

Kurainen Elvi ja nenussa ruuan jämät.

Jotenkin musta tuntuu, että tykkään vaan päivä päivältä enemmän tuosta Elvistä. :) Se on kehittynyt tämän parin kuukauden aikana mielestäni aika paljon ja varmasti asiaan vaikuttaa sekin, että nyt tunnetaan toisemme paremmin ja meillä synkkaa tosi kivasti. Se on jotenkin todella sympaattinen hevonen, ei siitä vaan voi olla tykkäämättä.


Tänään (tai jos kelloa katsoo, niin eilisen puolella) oltiin Elvin kanssa maastossa. Mentiin lähes koko lenkki löysin ohjin, mikä ei olisi tullut mieleenkään pari kuukautta sitten kun ensimmäisiä kertoja Elvin kanssa maastoilin, sen verran vauhdikasta oli meno uusissa maastoissa. Tällä kertaa esimerkiksi ohjille painamisesta ei ollut tietoakaan. Vauhti kyllä kiihtyi välillä, mutta hevonen oli hyvin hanskassa koko ajan. Yksi laukkapätkäkin otettiin Elvin tahdosta ja se mentiinkin vauhdilla, eikä sen jälkeen meinattu malttaa ravata ollenkaan. Tuntuu välillä tuo laukkavaihde jäävän päälle, laukkaaminen kun on Elvin mielestä niin kovin kivaa! Kuitenkin melko nopeasti taas rauhoittui meno laukankin jälkeen ja taas sai antaa hepalle ohjaa. Pari kertaa tehtiin äkkipysähdys hölkästä, kun tien varrella oli jotain pelottavaa, mutta sekin kuuluu asiaan, pysyy ainakin kuski hereillä.. ;)


Toissa päivänä oltiin Elvin kanssa kentällä ja se meni paremmin ja rennommin kuin koskaan aikaisemmin mun kanssa! Heti alusta asti oli todella hyvä fiilis kun kaikki tuntui sujuvan. Ravissa mentiin rennosti ja kiireettömästi, laukat nousivat molempiin suuntiin hyvin ja laukka pyörikin oikein kivasti. Tuollaisten ratsastuskertojen jälkeen on kyllä hymy herkässä ja aivan mahtava fiilis! Tuli taas jälleen kerran sellainen olo, että ei ollenkaan harmita että tuo hevonen sattui mun kohdalleni. :) Ei voi oikein sanoa että Elvi oli mahtava löytö, kun en sitä periaatteessa löytänyt, vaan se tuli mulle vähän kuin vahingossa. Mutta eipä tuollainen "vahinko" mua haittaa ollenkaan, päinvastoin. :) On se vaan niin mahtava tamma! Ja mitä kaikkea me vielä saamme yhdessä aikaan, se jää nähtäväksi.

Sannin lempipuuhaa tuntuu olevan mutakylvyt..

Sanni :)

Kuvat otettu tänään (tai siis eilen) kaatosateen jälkeen kun tammat olivat nauttineet mutakylvyistä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti